Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Korvissa soi: Vieraita Wienistä - Laulumusiikin helmiä

Suomussalmi | Ämmänsaaren seurakuntakeskus

Lappeenrannan laulukilpailujen vuoden 2016 voittaja Suvi Väyrynen konsertoi Kainuussa

Wienissä työskentelevä kajaanilaissyntyinen sopraano Suvi Väyrynen esiintyy maalis–huhtikuun vaihteessa Kainuussa, ensimmäistä kertaa ammattilaisuransa aikana. Pianistina on Grazin oopperassa korrepetiittori- ja kapellimestaritehtävissä työskentelevä Pauli Jämsä. Ohjelmassa on Wienissä vaikuttaneiden säveltäjien teoksia.

Wienin asema länsimaisen taidemusiikin keskuksena lienee melko kiistaton. Tuskin yhdessäkään toisessa kaupungissa on vaikuttanut eri aikoina niin moni keskeinen muusikko ja säveltäjä: Haydn, Mozart, Beethoven, Schubert ja Brahms ovat keskeinen osa wieniläistä kaanonia, Straußien valssidynastia kukoisti kaupungissa lähes koko 1800-luvun ajan, ja Arnold Schönberg tovereineen loi 1900-luvun alkupuolella suuntaviivoja uudenlaiselle musiikilliselle ajattelulle.
Suvi Väyrynen asuu Wienissä, jossa myös Pauli Jämsä on pitkään asunut. Tätä konserttia suunnitellessaan he saivat jälleen todeta, miten loputon runsaudensarvi wieniläinen musiikinhistoria on. Väyrynen ja Jämsä pyrkivät kokoamaan monipuolisen ohjelman, jossa mahdollisimman moni wieniläissyntyinen tai kaupungin musiikkielämässä merkittävällä tavalla vaikuttanut säveltäjä olisi edustettuna. Säveltäjänimiä ovat esimerkiksi Mozart, Schubert, Strauss, Mahler, Schönberg, Lehár ja Strauß. Ohjelma 10 euroa.

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 2.4. klo 18–19.30

Tapahtumapaikka: 

Ämmänsaaren seurakuntakeskus

Sijaintikunta: 

Suomussalmi

Käyntiosoite: 

Kirkkokuja 1

Postinumero: 

89600

Postitoimipaikka: 

Suomussalmi

Puhelinnumero: 

086172321

Tapahtuman lisätiedot:

Lippujen hinnat: 

10 €