Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Löydetyt miehet -ryhmä Sotkamossa

Sotkamo | Sotkamon toimintakeskus

Tervetuloa suunnittelemaan ja tekemään hyvää, tervettä ja miesten näköistä elämää miehille. Yhdessä toisiamme tukien on helpompi kohentaa hyvinvointiaan, kuntoaan ja virkeyttään sekä jaamme ryhmässä hyviä vinkkejä arkeen. Ryhmä rakentuu omannäköisekseen siihen osallistuvien miesten mukaan. Toiminta on maksutonta. Tapaamiset ovat 17.9., 19.9., 26.9., 1.10. sekä 3.10., jonka jälkeen tapaamme tiistaisin 10.12. saakka. Tapaamisten teemat liittyvät miesten arkeen ja yhdessä esimerkiksi kokeillaan erilaisia liikuntamuotoja, selvitetään paikallisia liikuntamahdollisuuksia, valmistetaan välipalaa sekä reippaillaan luonnossa.

Ota yhteyttä ohjaajaan ja ilmoittaudu mukaan ryhmään:
Essi Fonselius, p. 044 7060 156, essi.fonselius@miinasillanpaa.fi

Miina Sillanpään Säätiön koordinoiman Löydetyt miehet tutkimus- ja kehittämishankkeen tarkoituksena on edistää kainuulaisten 45–65-vuotiaiden miesten hyvinvointia ja elämänhallintaa, ehkäistä syrjäytymistä sekä vähentää yksinäisyyttä. Vuosina 2018–2020 Kainuussa järjestetään yhteensä kahdeksan miesten ryhmää. Yhteistyökumppaneita ovat valtakunnalliset järjestöt Ehyt ry, Eläkeliitto ry, ja Hengitysliitto ry. Löydetyt miehet -ryhmät suunnitellaan ja ohjataan alusta alkaen siten, että ne jäävät toimimaan paikkakunnille osaksi varhaisen puuttumisen toimintamallia. www.miinasillanpaa.fi

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 17.9. klo 15–17.30

Tapahtumapaikka: 

Sotkamon toimintakeskus

Sijaintikunta: 

Sotkamo

Käyntiosoite: 

Ratatie 9

Postinumero: 

88600

Postitoimipaikka: 

Sotkamo

Tapahtuman lisätiedot: