Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Välikadun Valtaus 2019

Kajaani | Pekka Heikkinen

Vuosittaiseksi muodostunut koko perheen iloinen katujuhla Välikadun valtaus järjestetään jo kuudetta kertaa Rauniokaupunki Ry:n sekä useiden muiden yhteistyökumppaneiden toimesta. Pekka Heikkisen leipomo tarjoaa totuttuun tapaan koko kansalle kahvit ja rahkamunkit samalla kun Välikadun ympäristö herää eloon erilaisen ohjelman ja rennon yhdessäolon muodossa!

Valtauksen musiikkiohjelma koostuu tänä vuonna monenmoisesta ja -kokoisesta kokoonpanosta:
Cajanus Jättiläisooppera esittäytyy.
Kainuun konservatorion muusikko-opiskelijoista koostuva Trio Grande (Henna Naukkarinen, laulu; Petteri Pääkkönen, kitara; Miikka Miinala, lyömäsoittimet) esittää akustisia cover-versioita erityyppisistä kappaleista.
Panu K. esittää omia banjofolk -tuotoksiaan.
Osallistavaa ohjelmaa lapsille (ja lapsenmielisille) on luvassa pienen jumpan ja laululeikin muodossa. Mukana höperehtämässä höpsismin sanansaattajat Dj-Duo Vellikulho & Pilikullinen.

Jatkuvaa ohjelmaa:
Varsinkin lapsilla on mahdollisuus päästä toteuttamaan luovuuttaan pakettiauton maalaustyöpajassa jättämällä taiteellinen jälkensä Transitin kylkeen. Valvonnan ja ohjauksen lisäksi työpaja tarjoaa myös maalit sekä osittain suojaavat varusteet. Työpaja käynnissä koko tapahtuman ajan tai niin kauan kunnes auto on maalattu täyteen.
Hattarabaari tarjoaa tänäkin vuonna antimiaan makean ystäville! Hattaraa tarjolla Klo 12.30 - 13.15 (välissä puolen tunnin tauko) sekä Klo 13.45 - 14.30.
Tapahtuman aikana on mahdollisuus päästä ihastelemaan muka-taiteellista typerähköä "Huonot julisteet -näyttelyä", joka tarjoaa nyrjähtäneitä näkemyksiä ilmiöistä.
Katua valtaamassa myös Nallekarhu.
Muun ohjelman välissä musiikista vastaa Dj Vastarannan Kiiski.
Toivottakaamme kesä tervetulleeksi tämän ratkiriemukkaan karnevaalin kipinöidessä!

Tapahtuma-ajat: 

  • to 30.5. klo 12–15

Tapahtumapaikka: 

Pekka Heikkinen

Sijaintikunta: 

Kajaani

Käyntiosoite: 

Välikatu 7

Postinumero: 

87100

Postitoimipaikka: 

Kajaani

Tapahtuman lisätiedot: