Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Opastettu hautausmaakävely Taiteilijoita ja kirjailijoita

Kajaani | Vanhan hautausmaan siunauskappeli

Taiteilijoiden työt jäävät elämään, vaikka tekijä itse olisikin siirtynyt tuonilmaisiin. Kajaanissa on ollut monia merkittäviä tekijöitä, joiden luovuudesta jälkipolvet saavat yhä nauttia.

Kunnallisneuvos, liikennöitsijä Ville Tikkanen (1919 - 2013) toi teoksissaan esiin vaiettua sota-aikaa. Tietokirjailijana ja taiteilijana muistetaan H. Ahtelaa, Einar Reuteria, (1881 - 1968), monipuolista lahjakkuutta.

Monet kirkonmiehet ja opettajat olivat myös tietokirjallisuuden tekijöitä, esim. rovasti Otto Korpijaakko (1900 - 1958) ja lehtori, oppikirjojen tekijä Paavo Vuoristo (1869 - 1946).
Sanomalehtimiehenäkin vaikutti Kaarlo Kokkonen (1848 - 1914), valtuusmies, lukkari, opettaja.

Lehtori, säveltäjä, kuoronjohtaja Eero Sipilä (1918 - 1972) tunnetaan lahjakkaana musiikkimiehenä. Kuvataiteilijoista mm. Kaarlo Mikkonen (1920 - 2001), Rosa Arola, Aino Salovaara, Antero Laine muistetaan.

Kajaanin seurakunnan ja Kajaanin matkailuoppaiden järjestämä jokivarren Vanhan hautausmaan kierros alkaa siunauskappelista, jossa on urkumusiikkia ja kappelin esittely. Kierroksen kesto on noin 1,5 tuntia. Vapaa pääsy.

Laitathan kierrokselle kävelyyn hyvin sopivat kengät jalkaan hautausmaan epätasaisen maaston vuoksi. Ukkosenilmalla kierros ei toteudu.

Tapahtuma-ajat: 

  • ke 31.7. klo 18–19.30

Tapahtumapaikka: 

Vanhan hautausmaan siunauskappeli

Sijaintikunta: 

Kajaani

Käyntiosoite: 

Jauhokalliontie 1 A

Postinumero: 

87200

Postitoimipaikka: 

Kajaani

Tapahtuman lisätiedot: