Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Nuorten yö

Kajaani | KAO Oppi4

Tapahtumaan odotetaan yli viittäsataa nuorta viihtymään yhdessä – Suomi100 juhlavuoden teeman mukaisesti! Esiintymässä on taitavia kainuulaisia nuoria, bändit Flames of the North ja Lukion Bilebändi, tanssijoita Kajaani Dancelta sekä Korttitaiteilija Raimo Lusma.

Esiintymässä on myös valtakunnallisesti tunnettu laulaja ja lauluntekijä Evelina, jonka musiikki on sekoitus poppia, rnbtä ja hiphoppia. Lisäksi on mahdollisuus kuulla ja tavata Suomen tunnetuin miestubettaja Eedspeaks. Myös muuta hauskaa ohjelmaa ja tekemistä on tarjolla.

NUORTEN YÖN suunnittelusta ja järjestämisestä vastaa pääasiassa Kajaanin nuorisovaltuuston nuoret apunaan mm. Kajaanin kaupungin nuorisopalvelut, KAO, Pohjois-Karjalan ammattiopisto ja Nuorimieli ry. Tapahtumaa tukee myös Kajaanin kaupunki, Kainuun liitto, Kajaanin lukio ja Osuuskauppa maakunta.

Tapahtuma on päihteetön ja tarkoitettu yli 13 vuotiaille. Pääsylippu maksaa 3€. Lippuja voi ostaa ovelta tai ennakkoon Jim & Jill:stä sekä Nupan, Lukion ja Kao:n kahvioista 2.10.17 alkaen.

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 13.10.2017 klo 18.00–la 14.10.2017 klo 0.00

Tapahtumapaikka: 

KAO Oppi4

Sijaintikunta: 

Kajaani

Käyntiosoite: 

Opintie 3

Postinumero: 

87100

Postitoimipaikka: 

Kajaani

Tapahtuman lisätiedot: